4.5.2025 Merilintujen kevätmuutto
Tervetuloa aitiopaikoille seuraavaan merilintujen kevätmuuttoa!
Lähde mukaan linturetkelle Helsingin itäiseen saaristoon
Kevät otetaan vastaan muuttolintujen saattelemana, joten kiikarit ja kamerat valmiiksi!
Köydet irtoavat aikaisin sunnuntai-aamuna ja aamukahveja nautiskellen suunnataan laivan keula kohti Harmajan luotsisaarta. Matka jatkuu Suomenlahden ulkosaarien rantoja seuraillen itään, kohti Söderskärin majakkaa. Oppaaksi purjehdukselle lähtee aikaisemmilta lintureissulta tuttu luontotoimittaja ja lintubongari Paul Segersvärd, jonka opastuksella tutustumme arktisten vesilintujen muuttoon ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tapaamme myös hylkeitä. Laivan tilava kansi luo loistavan alustan muuttolintujen bongaamiseen ja kuvaamiseen.
Purjehduksen aikana kaikilla halukkailla on myös mahdollisuus osallistua kaikkeen purjehdustoimintaan miehistömme opastuksella. Matkan aikana nautitaan herkullinen, Itämeriystävällinen villikalakeittolounas jälkkäreineen ja kahveineen.
Lähtö: klo 8:00 Halkolaiturista
Paluu: noin klo 14:00 Halkolaituriin
Purjehduksen hintaan sisältyy opastus, lounas, jälkiruoka sekä kahvia ja teetä. Laivalta voi ostaa alkoholittomia virvokkeita ja mietoja alkoholijuomia. Laivakeittiön tarjoilut ovat laktoosittomia.
HUOM! Lopullinen purjehdusreitti määräytyy päivän sään mukaan. Suosittelemme säänmukaista lämmintä vaatetusta ja mukavia kenkiä purjehdukselle. Omat kiikarit ja kamerat mukaan. Lapsille voi ottaa omat veneilyliivit, mikäli sellaiset löytyy, ne ovat mukavammat kuin laivan liivit. Lapsille voi ottaa myös pientä evästä mukaan.
Paul Segersvärd on erittäin kokenut lintuharrastaja, jolle suomalaisten lintujen vuodenkierto on tuttua. Muuttolintujen tarkkailu Suomenlahden rannikolla kiinnostaa häntä erityisesti. Paul on toiminut linturetkien oppaana pääkaupunkiseudulla jo 35 vuoden ajan. Pitkän luontotoimittajan uran aikana hän on perehtynyt monipuolisesti myös muuhun luontoon.
Tervetuloa aitiopaikoille seuraavaan merilintujen kevätmuuttoa!
35 € - 65 €

Varastossa

Varastossa

Varastossa